

Hei, hauska tavata,
Olen Jaana Painilainen. Pitkään kello- ja kulta-alalla toimineena omaksi ydinosaamisekseni ja intohimokseni ovat muodostuneet kellot ja timantit. Timanteista olen opiskellut kaiken minkä voi alan arvostetuimmassa opinahjossa GIA:ssa (Gemological Institute of America). Kellojen parissa puolestaan olen toiminut sekä kansainvälisten brändien että ikonisen kotimaisen brändin kanssa, jonka johdosta minulla on vankka kokemus myös kellojen valmistuttamisesta. Tiedän ja tunnen alan, tuotteet, toimijat ja toimittajatkin.
Yritystoiminnassani minulla on yksi itselleni ehdottoman tärkeä perusta A LEGACY OF QUALITY, mikä tarkoittaa sitä että haen aina parasta mahdollista laatua. Sekä kaksi missiota; toinen timantteihin (diamondo.fi) ja toinen kelloihin (luxwatches.fi) liittyvä. Vastaan missioillani sellaisiin tarpeisiin joihin kukaan muu toimija ei vastaa. Kellojen osalta se tarkoittaa että myös korkealuokkaisen brändin omistajilla on mahdollisuus nyt lisätä lahjavalikoimaansa tai tuotetarjontaansa omaa brändilogoa kantava kello, joka edustaa premium -laatuluokkaa ja joita ei tarvitse kerralla ostaa useita satoja kappaleita. Timanttien osalta se tarkoittaa, että tavallisella kuluttajalla on mahdollisuus ostaa huippukaunis ja laadukas timantti kohtuuhinnoin. Jokaiselle budjetille on löydettävissä erinomaisesti säkenöivä kestävä kivi, jollaisen jokaisen timantin kuuluisi/soisi olevan.
Ymmärrys ja tieto timantti(koru)kaupassa on todella tärkeää sillä, toisin kuin voisi kuvitella, jalokivikauppa perustuu lähes pelkästään luottamukseen. Jalometallikauppaa (kultaa, hopeaa, platinaa tai palladiumia sisältävät tuotteet) valvotaan ja niihin on säädetty laki kuluttajansuojaksi, mutta jalokiviä ei mikään virallinen taho valvo tai tarkista. Synteettisten timanttien tulo markkinoille asettaa luottamuksen yhä kovemmalle koetukselle. Kauppias ei tee mitään väärin myydessään synteettisiä (ihmisen/laboratorion valmistamia), tai lasitäytteisiä tai käsiteltyjä timantteja mutta hänen kuuluu kertoa sinulle asiasta. Tällaiset timantit eivät myöskään voi maksaa samaa hintaa mitä käsittelemättömät tai luonnossa syntyneet timantit maksavat.
Tarjoan sinulle laajan kokemukseni ja ammattitaitoni käyttöösi. Timanttien osalta voin auttaa sinua monella tapaa; esim. ohjelmanumeron merkeissä (voit järjestää ystävillesi/asiakkaillesi Timanttisen viini-/jazz-/suklaa-/you name it -illan, jossa ilta on rakennettu mielenkiintoisen timanttimaailman ja jonkun toisen teeman ympärille). Halutessasi voin katsoa minkä laatuiset ja kokoiset timantit budjettisi puitteissa voisit saada minun kauttani hankittuna (kuulun maailman suurimpaan timanttiteollisuuden osto- ja myyntiyhteisöön). Tai voin katsoa ja kommentoida miltä jonkun korun pyydetty hinta suhteessa tuotteen ominaisuuksiin näyttää. Tai voin katsoa miltä jonkun korun pyydetty hinta suhteessa siihen, että itse teettäisit vastaavan korun näyttää.
En veloita neuvomisesta mitään. Oma ansaintani tulee välittämistäni kivistä mikäli sellaiseen päätyisit …tai timanttiesityksen laajuudesta. Itselleni tärkeitä arvoja ovat auttaminen, korkea laatu ja luotettavuus.
Kuulemisiin!
Pikkupräntti: Minun ”juttuni” on kauneimmat mahdolliset timantit, joten jos koru koostuu useasta tai yhdestä pienestä kivestä (yksittäisen kiven paino alle 0.25 ct./kivi) en välttämättä ole oikea apu sinulle, sillä tällaisia kiviä liikkeet harvemmin ostavat sertifikaatein, josta johtuen en pääse kiinni/arvioimaan juuri hionnan laatua, joka oli timantin kauneuden kannalta se tärkein.
Oma timanttisanontani menee näin ”Ei sillä niin väliä, mutta jos sillä on väliä, niin sitten sillä todella on väliä”. Eli avattuna; jos koru kokonaisuutena tuntuu olevan juuri nappi sinulle niin hanki se ja nauti siitä, älä vaivaa mieltäsi pienistä yksityiskohdista. Mutta jos itse korulla tai sen kivillä tai näiden arvolla on isommin merkitystä, niin sitten kannattaa varmistaa että myös kaikki yksityiskohdat ovat budjettiin suhteutettuna varmasti parhaat mahdolliset ja kaikki mahdolliset riskitekijät eliminoitu.